Kalla

Maalin valinnan jälkeen on selvitettävä maalin koostumus jotta sävytys voidaan tehdä valitsemaamme maaliin. Tehtävä ei ole helppo, eikä alkuperäisen maalin valmistanut Sadolin suostu antamaan tarkkoja määritteitä jo kuopatun omenankukkansa sisällöstä. Saan kuitenkin joitain tietoja, murusia, joista maalin väri koostuu. Niine hyvineni soitan Tikkurilaan mutta hekään eivät osaa auttaa.

Koetan myös saada maalisävyä x158. Päätämme nopeuden vuoksi ottaa senkin petrooliöljymaalina mutta pitkällisten analyysien jälkeen selviää, että haluamanamme petrooliöljymaalina sitä ei saa. On käännyttävä siis Uulatuotteen puoleen ja tilattava sävy pellavaöljymaalina. Se onnistuukin helposti sillä Uulasta on samaa maalia aiemminkin tilattu, koodi on jo murrettu.

Päämaalin murtaminen jatkuu maalikaupassa. Otamme apuun Tikkurilan valkoisen sävyt- kartan sillä Eskaro Oy:n Joule Rustholli erikoispetrooliöljymaali voidaan Tikkurilan pastoilla sävyttää. Silti päättäminen on hankalaa. Hämärässä liikkeessä kaikki värit heijastavat harmaata, pihalla auringossa pelkkää aurongon kiloa. Valitsen valkoisen sävyn G503 Kalla, sillä se tuntuisi menevän lähimmäs haluamaamme ja heijastelee eri värejä erilaisissa olosuhteissa.

Aloitan maalaamisen kello 6:30 seuraavana aamuna sillä pohjatyöt ovat taas edellisenä jotenkin venyneet. On hyvä maalata. Taivas on sininen, aurinko räystään reunalla. Viisitoista minuuttia myöhemmin kentän kohdalle kohoaa sateenkaari ja siitä vartin päästä viikon ensimmäinen sade on totisinta totta. Maalattua pintaa kelpaa silti ihastella. Sateella se näyttää hivenen siniseltä.

Reklamaation paikka

Ennen maalauksen alkua muistuu talon rännittömyys mieleen. Googletamme lähiseudun ränninasettajat ja valitsemme yhden. Soiton jälkeen yhtiön edustaja käy tarkastamassa talomme ja laatii tarjouksen. Se tuntuu hyvältä, samoin toimitusaika.

Toimitusaika on itse asiassa niin nopea, että toimiin on ryhdyttävä heti. Aikaa pohjatöihin on reilu viikko kun kurvaan lainatun miniatyyriperäkärryn kanssa lautatarhaan. Viisimetriset laudat lerputtavat hassusti kaksimetrisellä lavalla mutta pysyvät kuitenkin kiinni.

Vanhat räystäät irtoavat helposti, räystäslaudat ovat aikaa sitten muuttuneet tomuksi ja vain jokunen naula tuottaa ongelmia. Kattotuolien päiden ja räystäiden alisten lautojen puhdistaminen sen sijaan on hankalaa. Kuumailmapuhaltimia palaa ja maali palaa puhaltimessa. On koetettava olla varovainen, ettei talo pala, mutta jääräpäinen, että vanha maali ja lika katoaisivat.

Mekaanisen raaputuksen jälkeen on aika ottaa suurteholaitteet käyttöön. Rummuttelen pintoja epäkeskohiomakoneella melko sileällä laikalla ja tomu putoaa. Ylleni sillä epäkeskohiomakoneen pakoputki on suunniteltu puhaltamaan pölyt hiojasta poispäin. Luonnollisesti vasenkätisillä tämä tapahtuu peilikuvannollisesti.

Ennen maalausta pinnat on vielä homepestävä. Keksin, että homepesuainetta on kätevä levittää sumutinpullolla. Harmillisesti keksin tämän vasta levitystyön jälkeen. Se sujuu vanhanaikaisesti pensselillä.

Kattotuolien päiden petrooliöljymaalaus tapahtuu ohjekirjojen vastaisesti keskellä yötä. En tohdi herättää naapurustoa ja siksi kaikki työ on tehtävä hiipimällä. Hiljaa hyvää tulee, kuitenkin. Samoin nyt.

Räystäslautojen laittaminen onkin sitten oma juttunsa. Koska teemme asioita ikäänkuin perinteisin menetelmin, on räystäslaudat päätetty maalata pellavaöljymaalilla. Neljään kertaan. Molemmin puolin. Sinkkivalkoispohjamaalauksin. Se tietää työtä. Allekirjoittaneelle.

Räystäslaudat saadaan kuntoon ja katonreunoihin ystävällisen lankomiehen avustuksella. Vuorilaudat jäävät sen sijaan vain pohjamaaliin.

Perjantaina rakennusmiehet saapuvat paikalle juuri sovittuna aikana. Ränni leikataan hauskalta kelalta ja kaadot työmiehet tarkistavat luotilangoilla. Valmiit rännit ovat hienot ja paikoillaan kun pääsen töistä.

Seuraa helteinen jakso. Seuraavalla viikolla havaitsemme tikkaille kiivetessä rännin päädyn täyttyneen kastevedestä. Ensimmäinen sade kertoo, että myös kadun puoleisten rännien päät vuotavat. Luotilankakaadot eivät taidakaan toimia, tuumin. Talomme on hieman vinossa sinne tänne, rennosti rempsallaan. Siksi kaadot olisi ehkä ollut helpointa mitata vatupassilla eikä luottaa lankojen piirtämään kuvaan.

Valinnan vaikeus

Alkuperäisen ajatuksen mukaan talon värityksen ei pitänyt omistajanvaihdossa muuttua muutoin kuin pintojen uusimisen osalta. Tämä tuntui helpolta: Vanha maali pois ja uusi tilalle. Ikävä kyllä mielipiteet muuttuvat, tällä kertaa juuri kriittisellä kohdalla. Vanha pinta on hivenen ruskealla murrettua valkeaa. Keväällä ja kesällä se vaikuttaa jotenkin likaiselta. Koestamme litran verran harmaata jota sivellään nurkkalautaan. Ei tulosta, tällaisessakaan emme halua asua.

Lähdemme purkamaan maaliongelmaa talosta löytyvien kerrosten avulla. Ne eivät auta. Koetamme kävelyä lähiseuduilla mutta sekään ei tarjoa edes sitä pinnallista apua mitä kaipaamme. Väriyhdistelemme mielessämme mutta yhdistelmät alkavat puuroutua, sateenkaari tahriintuu.

Päätämme kuitenkin ostaa maalit lauantaina. Sitä ennen tarkoituksemme on vahvistaa mieltemme kuvia kesäisellä kävelyllä Toukolassa. Tutkailemme eri värityksiä ja naulaamme viimein kiinni erääseen harmaaseen rakennukseen. Tarkkailemme taloa, vertailemme sen pintaa maalikarttoihimme kuin mielisairaat biologit. Talon toisella sivulla mies korjaa aitaa. Lähestymme häntä ongelminemme. Hän ilahtuu talonsa saamasta huomiosta ja kirjaa meille lapulle maalien sisältämät pigmentit tarkasti kuin tiedemies. Kiitämme, lähdemme maalikauppaan.

Maalien jumala ei kuitenkaan ole puolellamme: Juuri tänä päivänä haluamaamme maalia myyvä maalikauppa on mennyt tuntia aiemmin kiinni. Poistumme. Kotimatkalla pysähdymme tarkkailemaan erästä taloa, jota rva on junan ikkunasta ihmetellyt. Se on raikas. Se on keväinen omenankukka, lasillinen vihreää jääteetä.

Sunnuntaina ajamme autolla Järvenpäähän. Jalkaudumme Sibeliuksen Ainola-kodin parkkipaikalle ja käymme maalilastun kohdentamiseen. Ainola on liian tumma, huomaamme. Hiljaisuuden vallassa kaarraamme kotiin. Viime tipassa päätämme kuitenkin ajaa ohi. Ajamme takaisin Tapanilaan ja kyttäämme uudestaan keväistä omenankukkataloa. Siinä se on, toteamme. Käyskentelen pihaan ja esittäydyn. Saan maalikoodit: Perusväri omenankukan valkoinen, vuorilistat ja karmit oliivi x158.

Kuorintaa

Lumien viimein kadottua alkaa maalien sulatus, vanhan pinnan kadotus. Vauhtiin on päästävä sillä maalit olisi vanhan kansan mukaan saatava uudestaan seinään ennen heinäkuun puoltaväliä.

Koska vanhaa maalia on useampia kerroksia ja useampia eri laatuja on myös kuorinta suoritettava monin eri välinein. Osa lateksista poistuu hienosti Speedheater-infrapunakuumentimella. Se höyryttää maalin irti puupinnasta, nostaa pihkan esiin.

Infrapunatun maalin pois kaapiminen käy kätevästi maalikaapimella. Toisaalla lateksin alla on vanhaa öljymaalia. Se sulaa mössöksi, tukkii nopeasti kaapimet mutta irtoaa kuitenkin suhteellisen kivuttomasti. Pahimpia kohtia ovat sellaiset, missä irti lähtenyttä lateksia on korjailtu öljyalkydimaalilla. Se on imeytynyt puun pintaan, alkaa vain savuta infrapunattaessa. Sellaiset kohdat on kuumennettava kuumailmapuhaltimella. Niillä sen irroittaminen käy kätevästi, puhaltimet vain eivät tahdo kestää. Yksi saksalaisen halparakennusvälineketjun kiinalainen omavalmiste tuntuu kestävän tehokäytössä noin 40 työtuntia. Joudumme vaihtamaan niitä takuukoneisiin. Kolme kertaa. Ensimmäisen seinän kohdalla.

Suurten linjojen valmistumisen jälkeen alkaa hermoja koetteleva, millintarkka pikkurapsuttelu kuumailmapuhaltimen ja lastan avulla. Paikallisesta rautakaupasta löytyy myös juuresraastimenkaltainen työkalu, viidenkymmenen sentin pilkkahintaan. Ostan kaikki. Raastin poistaa maalia hienosti mutta on kovin herkkä kuumalle ilmalle. Ensimmäinen sulaa keltaiseksi muovihötöksi mutta toisen kohdalla osaan jo varoa.

Maalista puhtaat seinät ovat oudot katsoa. Nyt olisi vain osattava odottaa oikeaa keliä, kyettävä valitsemaan oikea maali. Pellavaöljymaalin asemesta meille suositellaan petrooliöljymaalia.

Kevään tuntu

Yht'äkkiä alkaa tuntua, kuin talven pahin selkä olisi katkaistu.

Käyn poistamassa jäitä ja lumia katolta lainavaljaiden turvaverkossa. Olen enemmän Katto Kassinen kuin aikoihin ja nyt osaan jopa lentää. Naapurin lapset käyvät ihmettelemässä.

Ikkunoiden alla muodostuu valtavat jäävuoret joiden kanssa talomme on törmäyskurssilla. Niille on tehtävä jotakin ennenkuin ne sulavat ja kaikki vesi valuu talon alle.

Sitä odotellessa sopii hyvin poistaa olohuoneen laminaatit. Se tehdäänkin. Nyt talo on laminaattivapaa kahta hyllyn alla nököttävää soiroa lukuunottamatta. Samalla tuntuu ajankohtaiselta repäistä pois olohuoneen sivuseinän lastulevy. Alta paljastuu vanhaa tuttua lasivillaa, pieniä riekaleita mielenkiintoisen sävyisiä tapetteja ja moottorisahoin kuriin ojennettua hirttä. Pahimmat vaaleat kohdat saavat pintaansa murukahvipatinan, muutoin seinä saa olla kuin on. Toistaiseksi.

Tanssilavameininkiä

Ilmojen kylmetessä eristys edistyy. Eteinen saa vihdoin ekovillat koko lattiaruodeosuudelle ja ikiaikainen seinäaukko paikataan tuulensuojalevyillä, kymmensenttisellä pellavalla. Keravalta kesällä puretut lattialaudat ovat parahultaisesti juuri oikean mittaisia. Ne ovat samaa leveyttä kuin muu lattia, samaa paksuuttakin. Melkein. Ne asettuvat mukavan tiiviisti paikoilleen ja vain yhteen kohtaan lattiaa nousee kyhmy. Se ei ole kummankaan asentajan matkapuhelin, autonavain eikä rahapussi joten lattiaa ei enää avata. Sata vuotta vanhan talon lattia ei saa olla liian suora. Näitä taloja ei millään vatulla aikoinaan passailtu.

Eteisestä tulee valtaisa halli kun seiniin nousee huokoiset puukuitulevyt. Aivosähköissä tapahtuneen oikosulun takia ne ovat ulkoseiniin tarkoitettua jäykempää Tuulileijonaa mutta valmistajan mukaan niiden kosteusläpäisevyys on aivan huokolevyn tasoa joten niitä ei tarvitse vaihtaa.

Lämpötila ei juuri silti nouse. Siitä pitää huolen eteishalliin sadan vuoden tauon jälkeen kurkistava vanha komeronikkuna. Sen sisäruutu kun putosi karmeineen toisen asentajan päähän. Lasinvaihto kestää kuukauden, sen aikaa viiden sentin pellava koristaa näköreikää. Lasiliikkeen myyjä muistaa soittajan toukokuulta kun kysytään karmien kittausta. Kukaan muu ei sitä kuulemma enää kysy.

Joulukuun puolessa välissä Vaari tulee hiomaan lattiat. Lattianhiontakone vuokrataan Helsingin kaupungin rakennusvirastolta. Vuokraamon työntekijä kehottaa palkkaamaan ammattilaisen. Meidän ei tarvitse sillä ammattilainen on jo paikalla, palkatta. Uuden vanhan ja vanhan vanhan erona on kahden kuukauden asettumisen jälkeen noin kolmen millin kynnys. Se hioutuu nopeasti pois. Keravan lattia on aikanaan maalattu jollakin vernissapohjaisella maalilla. Sen haistaa, pöly tukkii hiontalaikat.

Hionnan jälkeen eteinen on tanssilava jonka reunoilla on kahdeksankulmaiset kannatinpylväät. Lapset juoksevat villasukissaan tanssimaan. Siellä täällä on vielä hiontapölyä kuin lavalle levitettyä perunajauhoa.

Uusi vanha ovi

Hirsien vaihdon jälkeen rakennusrestauraatio K. Klemola vaihtaa vielä uuden vanhan oven eteisestä porstuaan.

Vanhan oven irroitus käy nopeasti eikä uudenkaan asennus vallan ikuisuuksia kestä. Kuin sattumalta Metsänkylän Navetasta vaihdettu pariovi on juuri alkuperäisen oviaukon kokoinen. Siinä on vielä vanhat verhotkin paikoillaan ja hieno soittokello. Kahva on Kierrätyskeskuksesta mutta sopii oveen kuin ovi taloon.

Sisämiljöö muuttuu taas kuin taikaiskusta. Enää ei kulunut ja vino 1980-luvun lämpöovi häiritse sisään astuessa. Se saanee uuden elämän appivanhempien kesäpaikan kellarinovena. Sinne se sopiikin varmasti paremmin kuin juuri 100-vuotisjuhlavuottaan viettävän talon eteiseen.

Juurihoitoa

Syksyn edetessä ilmatkin alkavat kylmetä. Perinneasukkaille tulee hätä. On saatava vintti taas eristettyä, hirret vaihdettua.

Rakennusrestauraatio K. Klemola Pälkäneeltä saapuu hirrenvaihtoon. Olemme pohjustaneet työtä hankkimalla mielestämme tarvittavan määrän korvaushirttä Metsänkylän Navetalta. Julkisivuvuorauksen avaamisen jälkeen paljastuu, että määrä ei ole missään määrin riittävä.

Lahoa on neljässä alimmassa hirressä. Kuistin suuntaan lahon osuuden pituus on yli puolitoista metriä, tiellä päin hieman yli metri. Talon kulmaa kannattelee kuusipölkky. Tai oikeastaan pölkky ei enää kannata mitään sillä sen yläpuolella on sentti tyhjää. Talo on notkahtanut hieman alaspäin ja siitä syystä kulman julkisivulaudoitus oli pullistunut. Lahoa on myös kulmaa lähimmässä lattiankannattimessa. Se ei enää riitä seinään asti.

Rakennusrestauraation miehet laulattavat moottorisahoja kolme päivää ja piha sekä eteinen peittyvät sahanpuruun ja lahopölyyn.

Lattiankannatin paikataan ja siihen laitetaan kiinnikkeeksi kaksi kahdenkymmenen millin kierretappia isoimmilla prikoilla mitä kaupasta saa. Hirret kolotaan, asennetaan paikoilleen ja tapitetaan. Sitten hirsien välit rivetään pellavariveellä ja päälle niitataan musta tervapaperi. Sitten onkin aika palauttaa julkisivulaudoitus. Sen alle voidaan kurkistaa taas sadan vuoden päästä.

Maakaapeliin

Huhtikuussa sähköurakoitsija kertoi, että vanha ilmajohto on poistettava ja taloon asennettava maakaapeli. Tämä siksi, että ilmakaapelin kapasiteetti ei kestä jännitetason nostoa joka taasen olisi välttämätön talon sähköjen nykyaikaistamiseksi.

Toukokuussa saamme kaapelinvaihtotarjouksen Vantaan Energialta. Kaapeli on kaivettava tontin rajalle seitsemänkymmenen sentin syvyyteen.

Kesä- ja heinäkuussa suunnittelen kaivamisen aloittamista. Sitä emme kuitenkaan aloita.

Elokuun alussa haen töistä lainaan petkeleen ja rautakangen. Kaivaus saa alkaa, lausahdan ja pistän lapion maahan.

Talon seinustaa on kevyt kaivaa. Multa- ja turvekerroksessa on runsaasti juuria joita emme henno katkoa. Sen alla on on savea. Kovaa savea joka on murrettava jauhoksi ja nostettava kuokalla kaivannon pohjalta. Se käy selän päälle.

Multakerroksessa on juurien lisäksi runsaasti muistoja menneestä asutuksesta. Kaivamme esiin sepän takomia kulmikkaita nauloja, lasinpalasia ja rikkinäisiä kaakeleita.

Viimeinen etappi talon kulmalta tontin rajalle on todellinen Via Dolorosa. Mäki on joskus kaivettu auki ja sitä on täytetty isoilla graniitinlohkareilla. Juurisen multa- ja turvekerroksen jälkeen tulee yllätys: Toinen, entistä juurisempi multa ja turvekerros.

Päivät venyvät mutta kaivanto on kesken. Kaivajalle tulee yskä. Sitten ihottuma. Viimein nousee kuume ja tulee diagnoosi: Keuhkokuume. Loppu kaivannosta jää Vantaan Energian miehille. He ratkaisevat ongelman hienon ammattimaisesti. Johto jää kiemurtelemaan juurien sekaan noin neljänkymmenen sentin syvyyteen mutta sen päälle asetetaan keltainen suojakouru.

Delaminointia

Elokuun alussa muistuu joulukuussa tehty kuntotarkastusraportti mieleen. Se kehottaa poistamaan laminaatit olohuoneesta ja keittiöstä. Alan puuhaan välittömästi, kulkematta laisinkaan lähtöruudun kautta.

Rva on hermostua laiskan antiasentajan repiessä laminaattisuikaleita keittiönpöydän alta ilman, että pöydällä olevia tavaroita nostettaisiin pois. Siihen ei nyt ole aikaa, nyt on delaminoinnin vuoro.

Viipaleet irtoavat hyvin, suurin osa lähtee ehjänä irti. Tiskipöydän sokkeli on läpinäkyvällä teipillä kiinni. Se irtoaa laminaattiakin helpommin. Tiskipöydän alla on leluja ja koiranruokakuppi jossa on vielä ruokaa. Pienet mustat toukat nauttivat itseään isommista papanoista.

Päävesiputki on hionnut. Sen viereen lattialle on norunut ruokalusikallinen vettä. Kuivaan veden ja imuroin sokkelin alusen. Imen imuriin jotain, mikä vain vaivoin putkeen mahtuu. Se kirvoittaa hirvittävän löyhkän imurista. Tuoksu on kuollutta kalaa kaameampi, maatunutta lihaa pilaantuneempi.

Vaihdamme pölypussin ja eristämme imurin. Laminaatiton lattia on oikein kaunis.

Kylpyhuoneen hylly

Kesän kulkiessa saamme viimeinkin aikaiseksi tilata karkaistut lasilevyt kylpyhuoneen hyllyihin.

Mitään ei tapahdu kolmeen viikkoon. Lasifirma unohti, oletamme. Tilaamme uudet levyt. Nyt ne saa parissa päivässä.

Kiinnitykseen hankimme yksinkertaista listaa valtavan kokoisesta megarautakaupasta. Rva sivelee niihin kauniin valkoisen maalin ja loppu onkin melko helppoa.

Tai ei oikeastaan. On hankalaa mitoittaa levyjen asennuskohtaa kolmekymmentäsenttiä leveän lokeron sisälle. Jotenkin sekin kuitenkin onnistuu.

Kerros kerrokselta

Pääsemme vihdoin tositoimiin: Maalin poistoon. Työ edistyy hyvin mutta hitaasti. Kahden lapsen vanhempina pystymme tekemään vain alle viiden minuutin sprinttejä kerrallaan. Sekin saa näkyvää aikaan.

Infrapunalämmitin irroittaa lateksin kumimaisena levynä. Seinässä on pahaksi onneksi muutakin maalia. Värejäkin löytyy useita. On persikanväristä, keltaista, vihreää ja kaikkein alimpana sinistä.

Pahimpia kohtia ovat sellaiset, mistä maali on hilseillyt pois ja mikä on paikkamaalattu jollain valkoisella maalilla. Se istuu kuin tauti, hilseillen vain kevyesti vaikka puu ympärillä jo savuaa.

Jättiläisten pihatie

Ostan rakennusviraston kierrätyskeskuksesta sementtimöhkäleitä rouvan puutarhaa rajaamaan. Yksi möhkäle painaa sataneljäkymmentä kiloa ja maksaa  kolme euroa. Ostan kymmenen kokonaista ja kuusi puolikasta.

Perävaunu kestää juuri ja juuri kolme kerrallaan. Kierrätyksen sedät pakkaavat möhkäleet trukilla siihen. Suurempi ongelma on kotipihassa, naapurinkin selkä reistailee. Ajan auton kotimäen korkeimpaan kohtaan ja kiskon möhköt yksitellen alas vaunusta. Sitten kieritän ne ojaan ja sieltä kohti puutarhaa. Tömps. Tömps. Tömps. Pihaan muodustuu raajarikko Stonehenge, Giant's causeway jonka rakentajaksi paljastuu jättimäinen hölmö.

Illalla luemme netistä, että pohjoisen puoleinen naapuri on laittanut talonsa myyntiin. Summa hirvittää.

Keltaista ja sinistä

Alkukesä talossa on keltainen. Nurmi kukkii voikukkaa ja keltaiset unikot poksahtavat auki kuistin kulmalle. Niiden vieressä esikot ja kevätvuohenjuuret.

Sitten tulevat sateet. Rännimme eivät toimi tai niitä ei edes kunnolla ole. Piha täyttyy vedestä. 

Sateen jälkeen kaikki alkaa ihanasti vihertää. Syreenit puskevat kukkia ja jopa tienvieren saarni saa lehdet aikaan.

Keskikesää lähestyttäessä sinisyys on vallannut pihan. Iirikset ja tyttären valitsevat orvokit ovat sattumalta samaa väriä. Nurmella kasvaa pieniä sinisiä kukkia, raparperin vieressä ruiskukka.

Talon remontointi on jäähyllä. Puutarha on vienyt meidät. Siitä on tullut mania joka syö mania.

Mummola

Saamme vieraita. Ystävällisen oloinen nainen pysäyttää autonsa pihatiellemme ja kertoo tulleensa mummolaansa. 

Hän kertoo isovanhempiensa tulleen tänne satakunta vuotta sitten Haapamäeltä. Talo oli silloin jo valmis ja tontilla oli kaivon ja kellarin lisäksi iso ulkorakennus jossa oli navetta, verstas ja sauna.

Vieras kertoo lapsuuden kesistä talolla ja lähistöllä. Kertoo naapuritaloista ja niiden asukkaista, alueen historiasta. Itse pesäpallonkeksijä Tahko Pihkala on viettänyt aikanaan kesiään aivan lähikulmilla. 

Illalla kaivamme paperit esiin ja luemme mitä kuivat paperit kertovat. Niistä selviää, että tilan nimi on aikanaan ollut Mäkirinne. Nimi kuulostaa mukavalta. Ja jotenkin jo kovin tutulta.

Puhdetöitä ja puutarhahommia

Muuton jälkeen aika kuluu nopeasti, tekemisestä ei ole puutetta. On kevät, aurinko paistaa ja luonto herää.

Puramme laatikoita, perkailemme puutarhaa. Se häkellyttää meidät joka päivä ponnistamalla esiin uuden, ihmeellisen kasvin. Autotallin alta pilkistää karviaispensas ja mustaviinimarjapensas. Kaivamme ne esiin ja siirrämme paremmalle paikalle. Tontin takalaidalle istutamme rivin metrin mittaisia tuijia tulevaisuuden havuaidaksi. Aita on edellisten omistajien aloittama.

Kylpyhuoneen ikkunoiden toveri muuttuu kylpyhuoneen peiliksi ja katonrajaan valmistamme puisesta viinilaatikosta riippuvan yrttitarhan. Kaikki on kovin kotoista, jo nyt.

Ensimmäisen kierroksen loppusuora

Suihkukaappi kootaan. Timpuri rakentaa kakkosnelosesta karmit oveen ja ja nostaa oven paikoilleen. Oveen jää maalilaikkuja sinne tänne, ne on raaputettava myöhemmin.

Perjantaina talolla on tungosta. Appivanhemmat ovat muuttoapuna. Timpuri asentaa karmeja. Putkimies vetää putkia ja kaksi sähkömiestä sähköjä.

Menemme paikalle illalla. Muiden työ on nyt tehty, meidän on jatkettava. Raahaamme edellisiltä omistajilta ostetun allaskaapin kylpyhuoneeseen. Lattiaviemäri jää sen sivuun. Se harmittaa.

Lauantaina ja sunnuntaina kannamme tavaroita. Sitten on aika jäädä yöksi talolle. Ensimmäistä kertaa.

Kylpyhuoneen ikkunat

Ikkunoiden putsauksessa kuluu pari päivää. Loppujen lopuksi ne eivät saa pitää vanhaa lasia aukoissaan sillä kokematon putsaaja rikkoo jokaisen ruudun.

Huijaamme hivenen ja kittaamme lasit Tikkurilan uustuotteella. Silti kittaus valmistuu keskiyöllä, vain kahdeksan tuntia ennen paikalleen asettamista.

Putkimieskin tulee paikalle. Kylpyhuoneen uusiin muoviseiniin asennetaan pintavetoina valkoiset muoviputket. Vesi palautetaan tiistaina, sitä ennen kaikki muu on saatava kohdalleen.

Tilaamme talon tyyliin sopivan oven Kouvolasta. Se tulee torstaina Matkahuollon avulla. Suihkunurkkaus haetaan K-Raudasta.

Torstaina kannamme ovia yläkertaan maalaushuoneeseen. Perjantaina kylpyhuoneen kattopanelit saavat toisen kerroksen maalia, ikkunat ensimmäisen. Seinien tapettien suojaaminen vie rullan verran rakennuskartonkia mutta pintoja on suojattava.

Lauantaina on kaunis ilma. Meillä on ensimmäiset puutarhatalkoot, perheen voimin tosin. Kannan yläkerrasta kylpyhuoneen oven takaisin ulos ja putsaan sen maalit.

Paneliseinäinen kylpyhuone

Purkamisen jälkeen pystytys tapahtuu nopeasti.

Keskiviikkoaamuna haen paneeleita Mäntsälän sahalta. Vien ne talolle ja lähdemme Tampereelle hakemaan lisää täyspuisia keittiönkaappeja. Ne on tarkoitettu tulevaan piharakennukseemme, kodinhoitohuoneeseen. Matkalla soitamme arkkitehdille. Saamme iloisia uutisia tulevasta saunasta: Sen saakin rakentaa vain kahden metrin päähän rajasta. Lisäksi talossa on enemmän rakennusoikeutta kuin tehokkuusluku 0,20 antaa olettaa. Siihen saa rakentaa kaikkiaan 200 neliötä. Meitä tämä tieto ei niinkään kiinnosta sillä emme aio lisäsiipeä rakentaa.

Nostamme kaapit kärryyn ja ajan Äetsään hakemaan kylpyhuoneen pikkuikkunat. Halvallekin tuntuu tulevan hintaa kun peräkärryä ympäri maata hinaa, ajattelen. Ikkunat ovat kuitenkin hienot. Muuta en Rakennusperinnekeskus Treevasta osta.

Palattuamme talolle myöhään illalla on kylpyhuone ulkoa paneloitu. Se näyttää hienolta. Kylpyhuoneen lattia on lisäksi tasoitettu. Rakennuspuhallin on päällä ja eteisessä jopa kuuma. Hyvä. Taitavat eristeetkin toimia.

Viikonloppuna puhdistamme kylpyhuoneen ikkunankarmit maaleista. Kaikki ikkunat hajoavat kokemattoman käsittelyssä. Yksi vain pienesti kulmasta, sen jätämme. Muihin on hankittava uudet lasit. Parempi puolisko maalaa vintissä kylpyhuoneen kattopaneelit. Niistä tulee siistit.

Sunnuntaina haemme vielä Nurmijärveltä kolme ovea tulevaisuuden ullakkohuoneisiin. Ne ovat painavat, täyspuuta ja peilijako juuri sellainen kuin tarvitsee. Ja mikä parasta, ne tuntuvat muihin oviin nähden melko edullisiltakin.

Sahanpurulla täytetty hirsi

Työ talolla etenee kiivaasti. Toisinaan niin kiivaasti, että on pysähdyttävä alas miettimään miten työtä voisi hidastaa. Olisi pidettävä mielessä, että kaikkea ei kannata tehdä heti. Että kaikkea ei tarvitse tehdä koskaan. Että ei korjaisi sellaista, mitä ei ole rikki.

Tähän asti kaikki on tullut tarpeeseen. Kylpyhuoneen lattia oli kelvoton. Eristeet jäässä. Lisää yllätyksiä tulee rakenteita availlessa. Vaatehuone onkin ollut kylmä koska osa sen seinää on laudasta. Kyseessä on ollut paikkauksen muodosta päätellen vanha oviaukko. Niiltä osin, mihin pääsee helposti käsiksi, on laitettu mineraalivillaa ja höyrynsulkumuovia. Rappusten alle jäävän osan sisällä on multaa, hiekkaa ja höyrynsulkuna kankea bitumihuovan viipale. Rakennusrestauroijan mukaan sitä on niin vähän, että siitä ei ole rakennukselle haittaa. 

Vaatehuoneen lattia paljastaa toisen yllätyksen: Levyjen alla ei olekaan vanhaa lankkulattiaa vaan sekalainen kavalkadi erilevyisia lautoja. Ne atomisoituvat irroitettaessa ja päätyvät jätelavalle. Villa on kuivaa ja sen alla on pieniä määriä multaa ja rukiin tähkiä. Putsaamme ruoteet ja asetamme tuulensuojalevyt rossipohjan alalautojen päälle. Ekovilloitan lattian sisäseinästä lähtien. Nyhdän samalla lasivillat seinistä ja viskaan jätesäkkiin. 

Ulkokulmasta paljastuu kolmas yllätys: Hirrenväriseksi etsaantunut lasivilla kätkee sisäänsä rotanmentävän aukon. Paikalla olevan Apen mukaan kyseessä on tyypillinen kosteusvaurio. Käymme asettamassa kohdalle ulkokautta ohuen kovalevyn viipaleen. Ajattelemme tunkevamme aukon sitten pellavaa täyteen. Turha luulo. Viereinen hirsi vuotaa purua tuulensuojalevylle. Lähempi tarkastus osoittaa hirren sisäosan olevan purua täynnä. Imuroin sen tyhjäksi. Ja sitten vasta tulee se kunnon yllätys: Vastaani tulee eräänlainen pääsiäishirsi kaksi viikkoa etuajassa. Porstuan puoleinen, toisiksi alin hirsi on läpilahonnut noin metrin matkalta joskus kauan sitten. Se on paikattu pula-ajan tarvikkein: Rullalle käärityillä lumpuilla. Riepurulla on kuin fossiloitunut hauki jolla on komeat leuat. Sen lisäksi reiässä on runsaasti lasivillaa mutta jonkin verran myös tyhjää tilaa. Soitan rakennusrestauroija Matille. Hän tarkastaa tilanteen seuraavana päivänä ja toteaa, että kohdan pelastaa muutama tarkkaan asetettu pystypuu ja pellava. Hirren vaihto olisi liian radikaali temppu tällaiseen vaivaan.

Jätän alahirren Matille ja palaan helpompiin tehtäviin. Laitan vanhaan oviaukkoon pellavasta tehtyjä eristelevyjä. Ne näyttävät hienoilta ja tuoksuvat hivenen pähkinämäisiltä.