Elokuun alussa muistuu joulukuussa tehty kuntotarkastusraportti mieleen. Se kehottaa poistamaan laminaatit olohuoneesta ja keittiöstä. Alan puuhaan välittömästi, kulkematta laisinkaan lähtöruudun kautta.
Rva on hermostua laiskan antiasentajan repiessä laminaattisuikaleita keittiönpöydän alta ilman, että pöydällä olevia tavaroita nostettaisiin pois. Siihen ei nyt ole aikaa, nyt on delaminoinnin vuoro.
Viipaleet irtoavat hyvin, suurin osa lähtee ehjänä irti. Tiskipöydän sokkeli on läpinäkyvällä teipillä kiinni. Se irtoaa laminaattiakin helpommin. Tiskipöydän alla on leluja ja koiranruokakuppi jossa on vielä ruokaa. Pienet mustat toukat nauttivat itseään isommista papanoista.
Päävesiputki on hionnut. Sen viereen lattialle on norunut ruokalusikallinen vettä. Kuivaan veden ja imuroin sokkelin alusen. Imen imuriin jotain, mikä vain vaivoin putkeen mahtuu. Se kirvoittaa hirvittävän löyhkän imurista. Tuoksu on kuollutta kalaa kaameampi, maatunutta lihaa pilaantuneempi.
Vaihdamme pölypussin ja eristämme imurin. Laminaatiton lattia on oikein kaunis.
