Tanssilavameininkiä

Ilmojen kylmetessä eristys edistyy. Eteinen saa vihdoin ekovillat koko lattiaruodeosuudelle ja ikiaikainen seinäaukko paikataan tuulensuojalevyillä, kymmensenttisellä pellavalla. Keravalta kesällä puretut lattialaudat ovat parahultaisesti juuri oikean mittaisia. Ne ovat samaa leveyttä kuin muu lattia, samaa paksuuttakin. Melkein. Ne asettuvat mukavan tiiviisti paikoilleen ja vain yhteen kohtaan lattiaa nousee kyhmy. Se ei ole kummankaan asentajan matkapuhelin, autonavain eikä rahapussi joten lattiaa ei enää avata. Sata vuotta vanhan talon lattia ei saa olla liian suora. Näitä taloja ei millään vatulla aikoinaan passailtu.

Eteisestä tulee valtaisa halli kun seiniin nousee huokoiset puukuitulevyt. Aivosähköissä tapahtuneen oikosulun takia ne ovat ulkoseiniin tarkoitettua jäykempää Tuulileijonaa mutta valmistajan mukaan niiden kosteusläpäisevyys on aivan huokolevyn tasoa joten niitä ei tarvitse vaihtaa.

Lämpötila ei juuri silti nouse. Siitä pitää huolen eteishalliin sadan vuoden tauon jälkeen kurkistava vanha komeronikkuna. Sen sisäruutu kun putosi karmeineen toisen asentajan päähän. Lasinvaihto kestää kuukauden, sen aikaa viiden sentin pellava koristaa näköreikää. Lasiliikkeen myyjä muistaa soittajan toukokuulta kun kysytään karmien kittausta. Kukaan muu ei sitä kuulemma enää kysy.

Joulukuun puolessa välissä Vaari tulee hiomaan lattiat. Lattianhiontakone vuokrataan Helsingin kaupungin rakennusvirastolta. Vuokraamon työntekijä kehottaa palkkaamaan ammattilaisen. Meidän ei tarvitse sillä ammattilainen on jo paikalla, palkatta. Uuden vanhan ja vanhan vanhan erona on kahden kuukauden asettumisen jälkeen noin kolmen millin kynnys. Se hioutuu nopeasti pois. Keravan lattia on aikanaan maalattu jollakin vernissapohjaisella maalilla. Sen haistaa, pöly tukkii hiontalaikat.

Hionnan jälkeen eteinen on tanssilava jonka reunoilla on kahdeksankulmaiset kannatinpylväät. Lapset juoksevat villasukissaan tanssimaan. Siellä täällä on vielä hiontapölyä kuin lavalle levitettyä perunajauhoa.