Kalla

Maalin valinnan jälkeen on selvitettävä maalin koostumus jotta sävytys voidaan tehdä valitsemaamme maaliin. Tehtävä ei ole helppo, eikä alkuperäisen maalin valmistanut Sadolin suostu antamaan tarkkoja määritteitä jo kuopatun omenankukkansa sisällöstä. Saan kuitenkin joitain tietoja, murusia, joista maalin väri koostuu. Niine hyvineni soitan Tikkurilaan mutta hekään eivät osaa auttaa.

Koetan myös saada maalisävyä x158. Päätämme nopeuden vuoksi ottaa senkin petrooliöljymaalina mutta pitkällisten analyysien jälkeen selviää, että haluamanamme petrooliöljymaalina sitä ei saa. On käännyttävä siis Uulatuotteen puoleen ja tilattava sävy pellavaöljymaalina. Se onnistuukin helposti sillä Uulasta on samaa maalia aiemminkin tilattu, koodi on jo murrettu.

Päämaalin murtaminen jatkuu maalikaupassa. Otamme apuun Tikkurilan valkoisen sävyt- kartan sillä Eskaro Oy:n Joule Rustholli erikoispetrooliöljymaali voidaan Tikkurilan pastoilla sävyttää. Silti päättäminen on hankalaa. Hämärässä liikkeessä kaikki värit heijastavat harmaata, pihalla auringossa pelkkää aurongon kiloa. Valitsen valkoisen sävyn G503 Kalla, sillä se tuntuisi menevän lähimmäs haluamaamme ja heijastelee eri värejä erilaisissa olosuhteissa.

Aloitan maalaamisen kello 6:30 seuraavana aamuna sillä pohjatyöt ovat taas edellisenä jotenkin venyneet. On hyvä maalata. Taivas on sininen, aurinko räystään reunalla. Viisitoista minuuttia myöhemmin kentän kohdalle kohoaa sateenkaari ja siitä vartin päästä viikon ensimmäinen sade on totisinta totta. Maalattua pintaa kelpaa silti ihastella. Sateella se näyttää hivenen siniseltä.

Reklamaation paikka

Ennen maalauksen alkua muistuu talon rännittömyys mieleen. Googletamme lähiseudun ränninasettajat ja valitsemme yhden. Soiton jälkeen yhtiön edustaja käy tarkastamassa talomme ja laatii tarjouksen. Se tuntuu hyvältä, samoin toimitusaika.

Toimitusaika on itse asiassa niin nopea, että toimiin on ryhdyttävä heti. Aikaa pohjatöihin on reilu viikko kun kurvaan lainatun miniatyyriperäkärryn kanssa lautatarhaan. Viisimetriset laudat lerputtavat hassusti kaksimetrisellä lavalla mutta pysyvät kuitenkin kiinni.

Vanhat räystäät irtoavat helposti, räystäslaudat ovat aikaa sitten muuttuneet tomuksi ja vain jokunen naula tuottaa ongelmia. Kattotuolien päiden ja räystäiden alisten lautojen puhdistaminen sen sijaan on hankalaa. Kuumailmapuhaltimia palaa ja maali palaa puhaltimessa. On koetettava olla varovainen, ettei talo pala, mutta jääräpäinen, että vanha maali ja lika katoaisivat.

Mekaanisen raaputuksen jälkeen on aika ottaa suurteholaitteet käyttöön. Rummuttelen pintoja epäkeskohiomakoneella melko sileällä laikalla ja tomu putoaa. Ylleni sillä epäkeskohiomakoneen pakoputki on suunniteltu puhaltamaan pölyt hiojasta poispäin. Luonnollisesti vasenkätisillä tämä tapahtuu peilikuvannollisesti.

Ennen maalausta pinnat on vielä homepestävä. Keksin, että homepesuainetta on kätevä levittää sumutinpullolla. Harmillisesti keksin tämän vasta levitystyön jälkeen. Se sujuu vanhanaikaisesti pensselillä.

Kattotuolien päiden petrooliöljymaalaus tapahtuu ohjekirjojen vastaisesti keskellä yötä. En tohdi herättää naapurustoa ja siksi kaikki työ on tehtävä hiipimällä. Hiljaa hyvää tulee, kuitenkin. Samoin nyt.

Räystäslautojen laittaminen onkin sitten oma juttunsa. Koska teemme asioita ikäänkuin perinteisin menetelmin, on räystäslaudat päätetty maalata pellavaöljymaalilla. Neljään kertaan. Molemmin puolin. Sinkkivalkoispohjamaalauksin. Se tietää työtä. Allekirjoittaneelle.

Räystäslaudat saadaan kuntoon ja katonreunoihin ystävällisen lankomiehen avustuksella. Vuorilaudat jäävät sen sijaan vain pohjamaaliin.

Perjantaina rakennusmiehet saapuvat paikalle juuri sovittuna aikana. Ränni leikataan hauskalta kelalta ja kaadot työmiehet tarkistavat luotilangoilla. Valmiit rännit ovat hienot ja paikoillaan kun pääsen töistä.

Seuraa helteinen jakso. Seuraavalla viikolla havaitsemme tikkaille kiivetessä rännin päädyn täyttyneen kastevedestä. Ensimmäinen sade kertoo, että myös kadun puoleisten rännien päät vuotavat. Luotilankakaadot eivät taidakaan toimia, tuumin. Talomme on hieman vinossa sinne tänne, rennosti rempsallaan. Siksi kaadot olisi ehkä ollut helpointa mitata vatupassilla eikä luottaa lankojen piirtämään kuvaan.

Valinnan vaikeus

Alkuperäisen ajatuksen mukaan talon värityksen ei pitänyt omistajanvaihdossa muuttua muutoin kuin pintojen uusimisen osalta. Tämä tuntui helpolta: Vanha maali pois ja uusi tilalle. Ikävä kyllä mielipiteet muuttuvat, tällä kertaa juuri kriittisellä kohdalla. Vanha pinta on hivenen ruskealla murrettua valkeaa. Keväällä ja kesällä se vaikuttaa jotenkin likaiselta. Koestamme litran verran harmaata jota sivellään nurkkalautaan. Ei tulosta, tällaisessakaan emme halua asua.

Lähdemme purkamaan maaliongelmaa talosta löytyvien kerrosten avulla. Ne eivät auta. Koetamme kävelyä lähiseuduilla mutta sekään ei tarjoa edes sitä pinnallista apua mitä kaipaamme. Väriyhdistelemme mielessämme mutta yhdistelmät alkavat puuroutua, sateenkaari tahriintuu.

Päätämme kuitenkin ostaa maalit lauantaina. Sitä ennen tarkoituksemme on vahvistaa mieltemme kuvia kesäisellä kävelyllä Toukolassa. Tutkailemme eri värityksiä ja naulaamme viimein kiinni erääseen harmaaseen rakennukseen. Tarkkailemme taloa, vertailemme sen pintaa maalikarttoihimme kuin mielisairaat biologit. Talon toisella sivulla mies korjaa aitaa. Lähestymme häntä ongelminemme. Hän ilahtuu talonsa saamasta huomiosta ja kirjaa meille lapulle maalien sisältämät pigmentit tarkasti kuin tiedemies. Kiitämme, lähdemme maalikauppaan.

Maalien jumala ei kuitenkaan ole puolellamme: Juuri tänä päivänä haluamaamme maalia myyvä maalikauppa on mennyt tuntia aiemmin kiinni. Poistumme. Kotimatkalla pysähdymme tarkkailemaan erästä taloa, jota rva on junan ikkunasta ihmetellyt. Se on raikas. Se on keväinen omenankukka, lasillinen vihreää jääteetä.

Sunnuntaina ajamme autolla Järvenpäähän. Jalkaudumme Sibeliuksen Ainola-kodin parkkipaikalle ja käymme maalilastun kohdentamiseen. Ainola on liian tumma, huomaamme. Hiljaisuuden vallassa kaarraamme kotiin. Viime tipassa päätämme kuitenkin ajaa ohi. Ajamme takaisin Tapanilaan ja kyttäämme uudestaan keväistä omenankukkataloa. Siinä se on, toteamme. Käyskentelen pihaan ja esittäydyn. Saan maalikoodit: Perusväri omenankukan valkoinen, vuorilistat ja karmit oliivi x158.

Kuorintaa

Lumien viimein kadottua alkaa maalien sulatus, vanhan pinnan kadotus. Vauhtiin on päästävä sillä maalit olisi vanhan kansan mukaan saatava uudestaan seinään ennen heinäkuun puoltaväliä.

Koska vanhaa maalia on useampia kerroksia ja useampia eri laatuja on myös kuorinta suoritettava monin eri välinein. Osa lateksista poistuu hienosti Speedheater-infrapunakuumentimella. Se höyryttää maalin irti puupinnasta, nostaa pihkan esiin.

Infrapunatun maalin pois kaapiminen käy kätevästi maalikaapimella. Toisaalla lateksin alla on vanhaa öljymaalia. Se sulaa mössöksi, tukkii nopeasti kaapimet mutta irtoaa kuitenkin suhteellisen kivuttomasti. Pahimpia kohtia ovat sellaiset, missä irti lähtenyttä lateksia on korjailtu öljyalkydimaalilla. Se on imeytynyt puun pintaan, alkaa vain savuta infrapunattaessa. Sellaiset kohdat on kuumennettava kuumailmapuhaltimella. Niillä sen irroittaminen käy kätevästi, puhaltimet vain eivät tahdo kestää. Yksi saksalaisen halparakennusvälineketjun kiinalainen omavalmiste tuntuu kestävän tehokäytössä noin 40 työtuntia. Joudumme vaihtamaan niitä takuukoneisiin. Kolme kertaa. Ensimmäisen seinän kohdalla.

Suurten linjojen valmistumisen jälkeen alkaa hermoja koetteleva, millintarkka pikkurapsuttelu kuumailmapuhaltimen ja lastan avulla. Paikallisesta rautakaupasta löytyy myös juuresraastimenkaltainen työkalu, viidenkymmenen sentin pilkkahintaan. Ostan kaikki. Raastin poistaa maalia hienosti mutta on kovin herkkä kuumalle ilmalle. Ensimmäinen sulaa keltaiseksi muovihötöksi mutta toisen kohdalla osaan jo varoa.

Maalista puhtaat seinät ovat oudot katsoa. Nyt olisi vain osattava odottaa oikeaa keliä, kyettävä valitsemaan oikea maali. Pellavaöljymaalin asemesta meille suositellaan petrooliöljymaalia.

Kevään tuntu

Yht'äkkiä alkaa tuntua, kuin talven pahin selkä olisi katkaistu.

Käyn poistamassa jäitä ja lumia katolta lainavaljaiden turvaverkossa. Olen enemmän Katto Kassinen kuin aikoihin ja nyt osaan jopa lentää. Naapurin lapset käyvät ihmettelemässä.

Ikkunoiden alla muodostuu valtavat jäävuoret joiden kanssa talomme on törmäyskurssilla. Niille on tehtävä jotakin ennenkuin ne sulavat ja kaikki vesi valuu talon alle.

Sitä odotellessa sopii hyvin poistaa olohuoneen laminaatit. Se tehdäänkin. Nyt talo on laminaattivapaa kahta hyllyn alla nököttävää soiroa lukuunottamatta. Samalla tuntuu ajankohtaiselta repäistä pois olohuoneen sivuseinän lastulevy. Alta paljastuu vanhaa tuttua lasivillaa, pieniä riekaleita mielenkiintoisen sävyisiä tapetteja ja moottorisahoin kuriin ojennettua hirttä. Pahimmat vaaleat kohdat saavat pintaansa murukahvipatinan, muutoin seinä saa olla kuin on. Toistaiseksi.

Tanssilavameininkiä

Ilmojen kylmetessä eristys edistyy. Eteinen saa vihdoin ekovillat koko lattiaruodeosuudelle ja ikiaikainen seinäaukko paikataan tuulensuojalevyillä, kymmensenttisellä pellavalla. Keravalta kesällä puretut lattialaudat ovat parahultaisesti juuri oikean mittaisia. Ne ovat samaa leveyttä kuin muu lattia, samaa paksuuttakin. Melkein. Ne asettuvat mukavan tiiviisti paikoilleen ja vain yhteen kohtaan lattiaa nousee kyhmy. Se ei ole kummankaan asentajan matkapuhelin, autonavain eikä rahapussi joten lattiaa ei enää avata. Sata vuotta vanhan talon lattia ei saa olla liian suora. Näitä taloja ei millään vatulla aikoinaan passailtu.

Eteisestä tulee valtaisa halli kun seiniin nousee huokoiset puukuitulevyt. Aivosähköissä tapahtuneen oikosulun takia ne ovat ulkoseiniin tarkoitettua jäykempää Tuulileijonaa mutta valmistajan mukaan niiden kosteusläpäisevyys on aivan huokolevyn tasoa joten niitä ei tarvitse vaihtaa.

Lämpötila ei juuri silti nouse. Siitä pitää huolen eteishalliin sadan vuoden tauon jälkeen kurkistava vanha komeronikkuna. Sen sisäruutu kun putosi karmeineen toisen asentajan päähän. Lasinvaihto kestää kuukauden, sen aikaa viiden sentin pellava koristaa näköreikää. Lasiliikkeen myyjä muistaa soittajan toukokuulta kun kysytään karmien kittausta. Kukaan muu ei sitä kuulemma enää kysy.

Joulukuun puolessa välissä Vaari tulee hiomaan lattiat. Lattianhiontakone vuokrataan Helsingin kaupungin rakennusvirastolta. Vuokraamon työntekijä kehottaa palkkaamaan ammattilaisen. Meidän ei tarvitse sillä ammattilainen on jo paikalla, palkatta. Uuden vanhan ja vanhan vanhan erona on kahden kuukauden asettumisen jälkeen noin kolmen millin kynnys. Se hioutuu nopeasti pois. Keravan lattia on aikanaan maalattu jollakin vernissapohjaisella maalilla. Sen haistaa, pöly tukkii hiontalaikat.

Hionnan jälkeen eteinen on tanssilava jonka reunoilla on kahdeksankulmaiset kannatinpylväät. Lapset juoksevat villasukissaan tanssimaan. Siellä täällä on vielä hiontapölyä kuin lavalle levitettyä perunajauhoa.

Uusi vanha ovi

Hirsien vaihdon jälkeen rakennusrestauraatio K. Klemola vaihtaa vielä uuden vanhan oven eteisestä porstuaan.

Vanhan oven irroitus käy nopeasti eikä uudenkaan asennus vallan ikuisuuksia kestä. Kuin sattumalta Metsänkylän Navetasta vaihdettu pariovi on juuri alkuperäisen oviaukon kokoinen. Siinä on vielä vanhat verhotkin paikoillaan ja hieno soittokello. Kahva on Kierrätyskeskuksesta mutta sopii oveen kuin ovi taloon.

Sisämiljöö muuttuu taas kuin taikaiskusta. Enää ei kulunut ja vino 1980-luvun lämpöovi häiritse sisään astuessa. Se saanee uuden elämän appivanhempien kesäpaikan kellarinovena. Sinne se sopiikin varmasti paremmin kuin juuri 100-vuotisjuhlavuottaan viettävän talon eteiseen.